31.8.2010

Vaippapussi

Kestovaipoille tekasin kaksi pesupussia. Materiaalina PUL ja yläreunan taitoksen alla on mustaa coolmaxia estämässä pullin rikkoutumisen naruista vedettäessä. Pussin koko on noin 40 x 50 cm

Imuja

Kestovaippa ja varsinkin esim. taskuvaippa, tarvitsee jotain imukykyistä sisälleen. Tilasin muutaman Mannamaan perhostaittoimun ja päätin, että niitähän voisi tehdä itse vaikka lisää :)  Materiaalina kaksinkertainen bambupuuvillafleece ja päällimmäisenä joustofrotee. Nepit KAM. Imut ovat S kokoisia. Olen leikannut jo valmiiksi muutaman taittoimun, kunhan tilaamani neppipihdit saapuvat, saan tehtyä ne loppuun.

Tuunausta osa 3

Otetaan vaihteeksi jotain valmista, jota voi vaikka vähän tuunata.

Kirpputori löydöksiä ovat nämä Imse Vimsen flanelliset sisävaipat. Näitä oli vielä edellisessä äitiyspakkauksessa. Tiedän, että niiden imukyky ei ole paras mahdollinen, mutta pienellä tuunauksella ja pienellä vaihtovälillä menevät varmasti. Joten, ei muuta kuin tuumasta toimeen ja leikkelemään joustofroteeta (siihen tarttuu myös näpsyt paremmin kiinni) ja ompelemaan sitä paikalleen. Päätin myös tehdä ns. lisälärpäkeimun taakse samalla. Ja etumerkin irroitin ja kiinnitin sen sitten valmiin vaipan päälle takaisin. Minä ompelen niin vähän, ettei minulla mitään omia merkkejä ole, käytän joko tuunauksissa vanhoja merkkejä tai sitten esim. Sinooperista saatavaa Homemade merkkinauhaa. Lisälärpäkeeseen on laitettu yksi kerros bambupuuvillafleecea ja yksi kerros kuviobambukangasta.

Kestovaippoja

Kestovaipoista. Tiedän niistä paljon, mutta kokemusta ei ole yhtään.. olen siis työni kautta niihin tutustunut ja useimmat merkit ovat tuttuja ja niiden ominaisuudet ja materiaalit yms. Kaksi ensimmäistä lasta olen vaipattanut kertiksillä, ei ollut silloin tietoa että jotain kestojakin on olemassa. Suvun ensimmäinen lapsenlapsi kun oli kyseessä, kaikki mahdollinen oli uutta :)  Mutta nyt kolmannella aion ainakin kokeilla kestoja ja olen niistä erittäin kiinnostunut ensinnäkin siksi, että kun meillä muutenkin pyykätään paljon, ei ne kestot enää siellä paljoa paina. Ei tarvitsisi olla joka viikko selkä vääränä kantamassa vaippoja kaupasta.
Päätin sitten tehdä elämäni ensimmäisen kestovaipan ja taskumallisen ja reisikumppareita ommellessahan se riemu repesi! Ei *** mitä hommaaa!!! Kyllä, vihaan ompelussa sitä kaikkea, mikä epäonnistuu ja mitä en osaa. Myönnän sen. Mikään ei ahista enempää, jos ei jotain vaan tajua tai sitten ei enää sormet väänny asettelemaan kankaita oikein.

Ensimmäinen kappale on kuvassa vasemmalla. Pidän siitä, että kuosi on ns. väärinpäin. Oikeasti kankaan kuuluu mennä oikealla puolella olevan vaipan mukaan pystyssä. Mutta minusta se näyttää niin pellehousuilta, väri vain on eri :)  Päälimateriaalina siis raidallinen PUL, sisäpintana musta coolmax, tarroina mustaa Aplixia.

Kun kerran sitä kangasta jäi...

Kun kerran sitä kangasta jäi, eihän sitä voinut roskiin laittaa vaan se piti hyötykäyttää seuraavaan projektiin, joka oli makuualusta. Ruutujen koko on noin 20 x 20 cm ja kokonaisleveys alustalla on noin 80 cm ja korkeutta noin 105 cm. Takana on samaa ruskeaa lakanakangasta kuin reunoissa. Sisällä kaksinkertainen fleece.

Tuunausta osa 2

Ja kun kerran pinnasänky sai uuden ilmeen, pitihän se vanha reunapehmuste myös uusata. Ei muuta kuin kangaskauppaan ja hakemaan juuri sitä oikeaa ja sieltähän se löytyi.

Tässä lähikuva pehmusteen kuosista:

Pinnasänky piti koota valmiiksi, jotta sain solmiamisnauhat oikeisiin kohtiin. Vanhassa pehmusteessa (joka siis on tuon sisällä) solmiamisnauhat olivat miten sattuu, eivätkä osuneet oikein ikinä kohdilleen.

Tuunattua

Joidenkin mielestä ehkä ollaan tiettyjä juttuja tehty liian aikaisin, mutta kun tästä masuasukista ei tosiaankaan tiedä, että milloin se syntyy. Se voi tulla ens viikolla tai kuukauden päästä. Joten, ollaan (lue: minä olen) valmisteltu vähän sen varalle. Esikoisen vanha pinnasänky oli tallessa, mutta se on ihan perus mäntysänky ja halusin uudistaa sitä. Joten, hiottiin ja maalattiin se valkoiseksi. Sopii paremmin nykyiseen makkariin :)

Tässä kuva tuunatusta pinnasängystä:

26.8.2010

Ompeluksia

Viikko alkaa olla lopuillaan.

Kuten jo aiemmin mainitsin, olen ompelija ja saatan joskus jopa jotain aikaan saada. Ompelukärpänen on iskenyt parin kuukauden aikana aika hyvin: uusia verhoja, kestovaipoille pesupussia, pinnasängyn reunapehmuste sai uuden ilmeen, tilkkupeittoa (kesken...) ja eilen tein kolme pientä meikkipussia Tildan tapaan.

Tässä maistiaiset pussukoista:


Ja lähikuva yhdestä:


Jaahas, porukka alkaa valumaan kotiin. Se tietää sitä, että minulla on auto pian käytössä ja se suuntaa kangaskauppaan ja kirppareille :)

23.8.2010

Ihan ikiomaan ihan itse ekaa kertaa

Lapset laitettu kylmälle ja kolealle koulutielle. Siis sellaiselta tuolla ulkona parhaillaan näyttää... Ei käy kateeksi, pitää vaan jaksaa tsempata :)

Niin, mihin minä blogia tarvin / käytän / haluan jne? Sitä se mies ensimmäisenä kysyy, oli se asia mikä tahansa. Ehkä siihen, että olen jäänyt töistä pois kun kolmannen lapsen LA on parin kuukauden sisällä ja haluan silti ilmaista itseäni muille, tavalla tai toisella. Tämä on nyt se toinen tapa, ensimmäinen tarkoittaa sitä että puhelinlangat laulaa :D

Vähän itsestäni, siis ihan vain pelkkä muodollisuus. Tuulispää, vajaa kolmikymppinen, kahden tyttölapsen äiti. On toiminut määräaikaisena myyjänä viimeiset kolme vuotta vaikka missä. Muutti perheen kanssa uuteen kotiin kesäkuun lopussa. Asustaa Pohjois-Pohjanmaalla. Harrastaa käsitöitä ja innostuu niistä liian nopeaa jolloin suurin osa jää tekemättä. Lojuvat siis kaapin perukoilla.. Ja tää netti, tää on kaikista pahin! Kännykässäkin on matkanetti, jos vaikka aamuyön tunneilla ei uni tuu, voi vaikka päivittää naamakirjaa.. hohhoijaa...

Mutta nyt, kotityöt kutsuu, jatketaan myöhemmin :)